Heräsin vartin yli kymmenen. Olin aika yllättynyt, että heräsin noinkin aikaisin, kun menin nukkumaan joskus puol kolmen aikoihin.
Musiikinkuuntelu pitää tietenkin aloittaa heti herättyä, tänään Jarkko Martikaisen voimin. Hieman muuten ärsyttää se, että voin kuunnella musiikkia ainoastaan läppärillä... No, ens kerralla ku käyn kotona niin tuon ne stereot kun nyt niille on tilaa. Tai oikeastaan ei ole, mutta tungen ne silti johonkin. Toinen vaihtoehto olisi tietty semmoset minikaiuttimet tähän läppäriin. Hmmm.
Koska olin nukkunut niin vähän (vaivaiset 8 tuntia), jatkoin vielä sängyssä loikoilua.
Luin loppuun edellisiltana aloittamani kirjan, kyseessä oli Dick Francisin Perintö. Sitten kello olikin jo 12.
Billy Talent on parasta motivaatiomusaa! Pendulum toimii myös, varsinkin tiskatessa.
Siivosin. Sänky on ihan jees säilytyspaikka.
Järjestelin kaikki mönjät, vasemmanpuoleisessa korissa on hiusjutut, oikeanpuolimmaisessa kaikki muut, pääasiassa naamajutskat.
Päätin järjestää levyt ensimmäistä kertaa ikinä aakkosjärjestykseen. VIRHE! Siinä oli nimittäin ihan hirvee homma...

Sitten sain päähäni rueta järjestelemään CD-levyjäni. Tai itseasiassa mun on pitäny tehä se jo kauan, mutta en oo vaan saanu aikaseks.
Päätin järjestää levyt ensimmäistä kertaa ikinä aakkosjärjestykseen. VIRHE! Siinä oli nimittäin ihan hirvee homma...
... varsinkin ku olin jo K:n kohalla menossa, kun löysin tämmösen kivan pinon :D Ja ladoin noi tosiaan suoraan tohon hyllyyn, eli sit jouduin siirtämään kaikkia alaspäin, ku noi tuli sinne väliin.
ATB-Ecstasy
Asa- Karu Selli
2pac-Changes
Sitten söin. Oon eläny koko viikonlopun ruisleivällä, onneks huomenna pääsee taas kouluun syömään!
Luin samalla vähän kirjaa. Mä en oikeesti osaa syödä ilman telkkaria/kirjaa/läppäriä siinä nenän edessä, paha paha tapa.
Sit sain viimein tehtyä yhen soittolistan, mikä mun on pitäny tehä jo monta viikkoa.
Järjestelin myös noi kirjat ja laitoin dvd:t tohon hyllylle. Aika siistin näkönen on nyt toi mun materialismi-pyhättö, eikö vain?
Vihdoin ja viimein sain myös nää kuvat noihin oviin. Noi on kyl vähän tyhmän näköset, pitää ehkä asetella ne vähän järkevämmin. Nyt vaan lätkin ne kiinni siinä järjestyksessä, ku ne oli siinä pinossa.
Sit alko jo vähän väsyttää, mut piti laittaa mun maanantaina pestyt vaatteet kaappiin... Flogging Molly sai aikaan vähän vauhtia.
Sit silitin (!) verhot, pari paitaa ja ton mekon. Silittäminen on niin kauheeta. Siinä tulee kuuma, se kestää tosi kauan ja en osaa sitä.
Sit ripustin ton verhon. Oli muuten mainitsemisen arvoinen suoritus, toi tanko ja ne klipsuttimet ei oikein halunnu tehä yhteistyötä. Melkeen meni hermot, mutta ei ihan.
Mun korut on ollu tän muuton jälkeen tommosessa rasiassa piilossa ja ihan solmussa, joten niitä ei oo oikeen tullu käytettyä.
Laitoin noi kaulakorut nyt sitten tommoseen superhienoon (no se oli halvin) naulakkoon, tuosta ne on helpompi napata aamulla kaulaan.
Sit menin suihkuun ja sieltä tultuani huomasin, että huoneen ovi oli lukossa. No siinä aikani koputeltuani tulin siihen lopputulokseen, että Sipe ei ole sisällä. Onneks mun naapurihuoneen asukki kävi ettimässä sen oleskelutiloista ja sano, et se tulee kohta. No, siinä sit aikani odottelin pelkkä pyyhe päällä, mut ei neitiä näkyny eikä kuulunu... Eihän siinä muu auttanu ku marssia siinä pelkässä pyyhkeessä oleskelutiloihin, jossa tämä oli tyynenrauhallisesti kattomassa telkkaria. Siinä vaiheessa palo kyl allekirjoittaneelta käämit aika totaalisesti. No, lopulta oven tuli sit aukasemaan semmonen poika. Kiva oli siinä pelkässä pyyhkeessä hengailla siinä vieressä :D
Pidän nyt korviksia, että mun korvat tottuis niihin pitkästä aikaa. Niin ja nyt tota finniä ei VOI olla huomaamatta xD Mistä noita tulee oikeesti, en kestä!
Mulla oli muuten eniten S:llä, P:llä ja tietenkin T:llä (kaikki The-alkuiset) alkavien bändien/artistien levyjä. Jännää.
Löysin mun autolevyt! Nää oli niin kovaa kamaa toissakeväänä ja -kesänä. Nyt kun kuuntelin, niin en ees muistanu kaikkien biisien nimiä/esittäjiä. Mut yhen herkkupalan etin ihan teitä varten.
The Medic Droid-Fer sure

Vielä muita parhaimpia. Autoillessa kuuntelen yleensä räppiä tai sit jotain tommosta trancea ja sen tyylistä.
ATB-Ecstasy
Asa- Karu Selli
2pac-Changes
Sitten söin. Oon eläny koko viikonlopun ruisleivällä, onneks huomenna pääsee taas kouluun syömään!
Luin samalla vähän kirjaa. Mä en oikeesti osaa syödä ilman telkkaria/kirjaa/läppäriä siinä nenän edessä, paha paha tapa.
Sit sain viimein tehtyä yhen soittolistan, mikä mun on pitäny tehä jo monta viikkoa.
Järjestelin myös noi kirjat ja laitoin dvd:t tohon hyllylle. Aika siistin näkönen on nyt toi mun materialismi-pyhättö, eikö vain?
Vihdoin ja viimein sain myös nää kuvat noihin oviin. Noi on kyl vähän tyhmän näköset, pitää ehkä asetella ne vähän järkevämmin. Nyt vaan lätkin ne kiinni siinä järjestyksessä, ku ne oli siinä pinossa.
Sit alko jo vähän väsyttää, mut piti laittaa mun maanantaina pestyt vaatteet kaappiin... Flogging Molly sai aikaan vähän vauhtia.
Sit silitin (!) verhot, pari paitaa ja ton mekon. Silittäminen on niin kauheeta. Siinä tulee kuuma, se kestää tosi kauan ja en osaa sitä.
Sit ripustin ton verhon. Oli muuten mainitsemisen arvoinen suoritus, toi tanko ja ne klipsuttimet ei oikein halunnu tehä yhteistyötä. Melkeen meni hermot, mutta ei ihan.
Mun korut on ollu tän muuton jälkeen tommosessa rasiassa piilossa ja ihan solmussa, joten niitä ei oo oikeen tullu käytettyä.
Laitoin noi kaulakorut nyt sitten tommoseen superhienoon (no se oli halvin) naulakkoon, tuosta ne on helpompi napata aamulla kaulaan.
Sit menin suihkuun ja sieltä tultuani huomasin, että huoneen ovi oli lukossa. No siinä aikani koputeltuani tulin siihen lopputulokseen, että Sipe ei ole sisällä. Onneks mun naapurihuoneen asukki kävi ettimässä sen oleskelutiloista ja sano, et se tulee kohta. No, siinä sit aikani odottelin pelkkä pyyhe päällä, mut ei neitiä näkyny eikä kuulunu... Eihän siinä muu auttanu ku marssia siinä pelkässä pyyhkeessä oleskelutiloihin, jossa tämä oli tyynenrauhallisesti kattomassa telkkaria. Siinä vaiheessa palo kyl allekirjoittaneelta käämit aika totaalisesti. No, lopulta oven tuli sit aukasemaan semmonen poika. Kiva oli siinä pelkässä pyyhkeessä hengailla siinä vieressä :D
Pidän nyt korviksia, että mun korvat tottuis niihin pitkästä aikaa. Niin ja nyt tota finniä ei VOI olla huomaamatta xD Mistä noita tulee oikeesti, en kestä!
Semmonen päivä oli tänään, olin tosiaan koko päivä sisällä lukuunottamatta roskienvientireissua, jota en pitänyt kuvaamisen arvoisena. Olin yllättävän aikaansaava muuten! Loppuilta meneekin tässä dataillessa ja Ketosta ja Myllyrinnettä odotellessa.
4 kommenttia:
Aina kun laittaa tavaroita aakkosjärjestykseen, niin mä ainakin laitan ne the-alkusetkin sen kirjaimen kohalle, mikä on sen the:n jälkeen. (Esim. The Fall leffa menee F:n kohalle). :D Helpompi sit ettiä niitä. Nimim. järjestysintoilija Aino
Mä en pysyt laittamaan niitä noin, kun mua ärsyttää ihan suunnattomasti jos niitä T:llä alkavia on sit siellä missä sattuu. Ja mulle ei tulis ikinä mieleenkään ettiä esim. The Hivesin levyä H:n kohalta, ku se The on niin oleellinen siinä. Mut sen verran "huijasin" että laitoin mun molemmat Smashing Pumpkinsien levyt samaan kohtaan, eli S:ään, ku sekin olis ollu tyhmää, et periaatteessa saman bändin levyt olis eri kohdissa :D
Niin ja siis toisessa se oli vielä THE Smashing Pumpkins :D
No mööh. Tapansa kullakin. :D
Lähetä kommentti