Katson sarjaa siis ihan mielenkiinnosta tätä projektia kohtaan, mutta täytyy myöntää, että kyllä niitä jaksoja katsellessa pari kertaa naurattikin. Suurin syy sarjan katselulle on kuitenkin Aleksia esittävä Juuso Pekkinen, joka on ehkä maailman söpöin, ja jota olen fanittanut jo ihan pelkkänä "äänenäkin".
torstai 7. lokakuuta 2010
Uusi päivä
Uusi lempisarjani on TV2:lta tuleva kunnianhimoinen Uusi päivä. Kyseessä on siis uusi kotimainen draamasarja, jossa seurataan ainakin yhden perheen, taidelukion ja aurinkoenergiaan keskittyvän firman arkea kaupungissa nimeltä Virtaus. Itse ohjelma ei ainakaan kolmen ensimmäisen jakson perusteella liiemmin vakuuttanut, sillä se oli jotenkin ylipirteä, ennalta-arvattava ja hahmot pinnallisia, mutta projekti, jossa televisiosarjaan yhdistetään myös radio ja netti aivan uudella tavalla, kiinnostaa. Sarjan yksi päähenkilöistä on YleX:n radiojuontajana toimiva Aleksi Ruuskanen, jonka juttuja kuulee ihan oikeasti YleX:ltä, ja jolla on jopa oma Facebook-profiili. Mielenkiintoinen idea!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti