Tänään on ollut ihan ihmeellinen päivä. Oli viimeinen oikea koulupäivä lukiourani aikana, mikä ei kylläkään tuntunut kovin erikoiselta. Sitten kävin kirpparilla ostamatta mitään ja sitten vielä kirjastossa lainaamatta mitään. Sitten olisi pitänyt käydä kaupassa, mutta en jaksanut, joten nyt mausseilla ei ole ruokaa. Jes. Olen vaan jotenkin ihmeellisesti haahuillut koko päivän.
Tällainen oli minun synttäriasuni :) Kuvat eivät ole kovinkaan onnistuneita, kun eräällä kädet tärisi koko ajan jotenkin kummallisesti... Mutta saa niistä vähän selvää kuitenkin.
Lisäksi sain pikkusiskoltani hiuspannan (päässä asukuvissa), kavereiltani ompelutarvikkeita sekä isäpuoleltani muistikortin tuohon kameraan. Niin ja yksi kaverini heitti mut eilen kotiin koulusta, se oli erittäin, erittäin tervetullut lahja :D
Porukoitteni kissa Miina "Mangusti"
Maussi aristokraattina...
... ja omana tollona itsenään
Nyt pitäisi lähteä ratsastustunnille, yyh. Tykkään kyllä ratsastamisesta (ainakin useimmiten), mutta perjantai-iltanana??? Perjantaisin kuuluu löhötä sohvalla palautuen viikosta ja latautuen töitä varten. En ymmärrä miten olen nykyään näin saamaton, joskus lukion kakkosella kävin lähes joka päivä tallilla, kävin koulussa (ja silloin ei tosiaankaan ollut tämmöisiä kahden tunnin päiviä), kävin töissä ja hengailin vielä poikaystäväni kanssa kaikki illat! Olin kai rakastunut.