keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Let my shoes lead me forward

Mihin se kaikki aika taas katosi? Vastahan se koulu loppui... Nyt alkaa kuitenkin olla käsillä se aika vuodesta, jolloin pitäisi tehdä SUURIA PÄÄTÖKSIÄ. Eli ainakin allekirjoittaneen pitäisi valita meneekö kouluun vai ei, mihin kouluun menee ja missä tulee asumaan. Tai no se koulun valitseminen tuskin tuottaa hirveästi päänvaivaa, kun ei noita opiskelupaikkoja mulle nyt varsinaisesti satele.

Yliopistojututhan mulla meni täysin persiilleen, hain vähän mihin sattuu, en jaksanut lukea enkä sitten loppujen lopuksi käynyt kuin kaksissa pääsykokeissakaan. Olin jo aivan varma, että ensi vuosi tulee pitämään sisällään tytöttömänä palloilua täällä iki-ihanassa pikkukaupungissamme, MUTTA mitä tapahtuikaan? Sain eilen paksun kirjekuoren postilaatikkooni. Minut on nyt hyväksytty opiskelijaksi Etelä-Kymenlaakson AMMATTIopistoon :D Merenkulkualalle :DDD

Nuo amiskahauthan tein suoraansanottuna täysin läpällä silloin joskus ennen kirjoituksia, jolloin minun vielä piti kirjoittaa se vähintään kuusi ällää ja päästä suoraan sisään jonnekin oikikseen tai kauppikseen (lääkistä en sentään koskaan ole ajatellut edes läpällä :D). Mulla on joskus aika suureelliset kuvitelmat omista kyvyistäni. Noh, nyt mulla ainakin olisi yksi opiskelupaikka, joka ei kyllä suoraansanottuna pahemmin houkuttele tällä hetkellä... Huoh.

Kävin eilen pelaamassa jalkapalloa pikkuveljeni ja -siskoni kanssa. Oli hauskaa, mutta kyllä se sitten kostautuikin. Nimimerkillä en meinannut päästä sängystä ylös tänä aamuna. Miten voi lihaksiin sattua näin paljon?

Muuten oli kyllä tosi kivaa, varsinkin kun meidän pelaaminen oli lähinnä sitä, että Eemeli oli maalissa ja minä räiskin palloa ympäriinsä. Ja sitten Eemeli kiltisti nouti sen pallon aina jostain puskasta tai päästi säälistä maaliin, jos se edes sinnepäin eksyi :D











Kuntoni on nähtävästi aika huono, kun lihakset kipeytyy tälläisestä ahkeroinnista :D



Huomatkaa uusi tunniste, urheilu.


Sitten kävin myös kirpparilla, tarkoituksena oli ostaa yhdet ihanat, mustat lautaset, jotka bongasin maanantaina. No eiväthän ne tietenkään enää olleet siellä. Olisi vain pitänyt tyynesti ottaa ne mukaan silloin maanantainan ja vaikka taluttaa se pyörä kotiin, niin olisivat säilyneet ehjänä. PASKA.


Ostin sitten lohdutukseksi jalkapallolasin. Kerään muuten Cokis-laseja. 1€.



Luomivärit euron kappale, Afrikka-korut yhteensä euron. En osaa antaa yhtäkään järkevää syytä noiden ostamiselle :D Noi MM-kisat on tainnu vaikuttaa muhun enemmän kuin tajusinkaan...



Kirjat euron kappale, levy 65 senttiä.



Olin eilen muutenkin ahkera! TISKASIN ja sit tein jotain vielä harvinaisempaa...



Nimittäin silitin nuo uudet verhot ja laitoin ne paikoilleen, huomatakseni, että ne on liian lyhyet ja näyttävät muutenkin ihan lakanoilta. Mulla tosin on ollut lakanana verho, joten ehkä tämmönen pieni vaihto ei haittaa... Mut joo, nuo näyttää tosi tyhmiltä. Otan ne pois kunhan jaksan (eli todennäköisesti silloin kun muutan :D). Semmosta eilen! Nyt pitäisi jostain kerätä voimia ja lähteä tallille!
HUOMENNA PROVINSSIIN!










Ei kommentteja: