perjantai 26. helmikuuta 2010

On niin helppoo olla onnellinen

Mulla on ihan semmonen tunne, et mulla olis ollu tää sama otsikko joskus aikaisemminkin... Mutta ei se mitään.

Tänään on taas yksi niitä päiviä kun elämä hymyilee, eikä mikään masenna! Olen ollut tänään hyvin aikaansaava, kannattaisi ehkä useamminkin herätä ennen puoltapäivää :D Tein uskonnonkokeen (myöhästyin kokeesta vain 15 min.), palautin ne tehtävät (TEIN NE KAIKKI. OLEN PARAS.), kävin kirjastossa, kirpparilla (...), pankissa (verkkopankkitunnukset, jee!) ja kahdessa kaupassa (unohdin ostaa ekasta voita). Täällä kotona olen tehnyt ruokaa, joka oli todella hyvää, vaikka paloikin pohjaan (miten niin ruokaa ei voi jättää liedelle ostosten kuvaamisen ajaksi?) ja tiskannut. Ja tähän aikaan yleensä vasta heräilen! :O


Kirpparille suuntasin superhienon hupparin takia. Kuolasin tätä jo viimeksi, mutta 10 euron hinta sai minut toisiin aatoksiin. Tänäänkin tarkoituksena oli vain käydä katsomassa, että onko se sen hinnan arvoinen. Minulla kun yleensä käy niin, että seuraavana päivänä ne todella hienot vaatteet ovat sitten jotakin ihan muuta... En meinannut ensiksi edes löytää tätä, ja olin jo ihan varma, että joku oli jo kerennyt sen ostaa. Sitten kun se löytyikin, niin tarrasin siihen salamannopeudella ja ryntäsin kassalle. Siinä ei paljon setelinkuvat silmissä vilahdelleet.

TADAA!!! Tää on niin rakkautta. Okei, hinta oli tosiaan se 10 € ja tuossa lukee jokapuolella Jack & Jones, mutta muuten... Toi on just sopivan kokoinen mulle, semmonen vähän väljä, mutta kuitenkin istuva ja sopivan pitkä. Inhoan liian lyhyitä paitoja. Vihdoinkin löytyi se täydellinen huppari, jota olen etsinyt niin pitkään.

Tätä valkoista boleroa olin myöskin hypistellyt jo aiemmin ja nyt kun se oli puoleen hintaan, niin eihän siinä muu auttanut kuin ottaa mukaan :) Tästä on leikattu kaikki laput irti, mutta eiköhän tämä H&M:ltä ole. Hinta oli 2,5 euroa ja tämäkin on just sopivan kokoinen. Vähän se koko nimittäin mietitty, kun ei sitä kokolappua ollut.

Tässä on sitten se tämän päivän mummo-ostos, joka on nykyään lähes pakollinen jokaisella ostosreissulla. En vain voi vastustaa pallokuviota. 2 €.



Tätä huiviakin olin katellut jo aikaisemmin ja nyt hintakin oli tippunut :) Tää on ihanan iso ja lämmin ja tykkään paljon tuosta ruskean ja värikkäämpien värien yhdistelmästä. 2 € tämäkin.




Ihanaa, kerrankin sain muutakin postia kuin mainoksia tai laskuja. Tuon JapanPopin ostin kyllä kirpparilta ja Nylon on ihan kaupasta. Riittää ainakin luettavaa :) Ja jee, mulla ei ole tänään töitä, eli pelkkä ratsastustunti vain on illan ohjelmassa ja sitten Maajussille Morsian ;) Oon siihen niiiiiiin koukussa, enkä edes häpeä myöntää sitä! :)


torstai 25. helmikuuta 2010

Miksi maailmassa on pahaa?

Milloin moraaliagenttia voidaan pitää vastuullisena?

Kerro tarina hyve-etiikan mukaan elävästä lukiolaisesta. (En oo vielä ihan varma, et mitä se hyve-etiikka on, mut luulen et en voi kertoa sitä tarinaa ihan suoraan mun elämästä.)

Miksi lapsettomuushoidot ovat myös moraalinen kysymys?

Miten apinoiden kohtelu eroaa ihmisten kohtelusta? (Tää on mun henk. koh. suosikki. Kohtelu kenen taholta? Ihmisten? Muiden apinoiden? Muurahaisten?)

Minkälaisia arvoja ja niiden välisiä ristiriitoja jännitteitä ympäristökysymyksistä voi löytää?


Työn alla on siis TAAS se uskonnon kurssi. Jos vaikka tänään saisin sen tehtyä ja jopa menisin huomenna kokeeseen o__O Sinänsä tuo etiikka ja nuo jutut on mielenkiintoisia ja minulla kyllä riittää mielipiteitä niistä. Mutta kun. En jaksa kirjoittaa!!!! ARGH! Plääh.


Siivosin muuten tänään :O Ja katoin aamulla Romeon ja Julian englanninkielisillä tekstityksillä. Ymmärsin aina ehkä sanan per lause. Thee, thou, thy. Että ei oo minun vika, jos tulee enkun yo-aineeseen vähän outoja pronomineja :)

Paras siivousbiisi ja myöskin päivän tunnari: Michael Sembello - Maniac (Flashdance-elokuvasta) Hyvä leffa myös!



Tilanne: Tehtynä 4 kappaletta eli 18 tehtävää
Tehtävänä: 11 tehtävää, 4 ajatuskarttaa, taulukko ja kaks kappaletta luettavana.

Yritän vakuutella itselleni olevani yli puolessa välissä, mutta nyt en ole siitä mitenkään varma.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Please just save me from this darkness

Heissulivei!

Mulla on ollut ihan mieletön kiire viime aikoina. Töitä olis enemmän ku tarpeeksi taas vaihteeksi, mutta eipä ole varaa valittaa. Ja onhan se ihan kiva kun tili näyttää kerrankin ihan kivalta (ainakin toistaiseksi). Oon ollu myös ihan mystisen väsynyt viime aikoina ja olenkin tässä lukuloman alkamisen kunniaksi nukkunut sellaisia 11-13 tunnin yöunia jo useamman yön peräkkäin :O
Tänään kävin pitkästä aikaa jossain "ihmisten ilmoilla", mutta eipä tämä asu mikään ihmeellinen ole. Jotain esiteltävää sentään :)

Oon pitänyt näitä kenkiä ihan tosi harvoin, enkä oikein itsekään osaa sanoa että miksi. Ne on tollaset kivat tossukat.


Lupaan ja vannon, että nää tulee olemaan viimeiset vampyyrikuvat tässä blogissa! Mutta kun en vaan JAKSA nyt tehdä noille mitään. Kauhea vaivahan se varmaan olisikin.
Kävin tänään kyselemässä yo-tuloksia. Äikän tuloksia en saanut, koska kyseinen opettaja ei osunut eteeni enkä luonnollisestikaan jaksanut häntä etsiä. ENKUN KUUNTELUT MENIVÄT NIIN PÄIN PERSETTÄ. Mulla meni siis monivalinnoissa 6 väärin... Ei oo ikinä ennen menny kuuntelu noin huonosti, ei edes ykkösellä. Että jee.
Vitutuksen hoitoon määrättiin taas ylemmältä taholta (eli mun pääkopasta) shoppailuterapiaa. Nokka kohti kirpparia siis.


Musta huppari, 2,50 €.



Tää on taas niin minä-ostos :D Voin niin kuvitella, kuinka kaikki mun kaverit ulvoo naurusta (tai tuskasta) tämän nähdessään. Mut ku tää on niin hieno! Okei, myönnän, että kuosi on hieman... villi, mutta tää on tosi kivan mallinen, enkä voinut vastustaa noita nappeja tuossa edessä. Hinta 2€.



Tää oli päivän WTF-ostos. Siis farkkutakki. FARKKUTAKKI????????????? Joo. En kommentoi tämän enempää. Maksoi kaksi euroa.





Ostin myös H&M:n mustan vekkihameen (2 €), ihanan tarjottimen (:D), lehtiä, kirjan ja leffoja. Toi kirja on yks mun lapsuuden suosikeista, joten pakkohan se oli ostaa :) Leffat ovat Taru Sormusten Herrasta I, Saippuaprinssi (paskat leffat on parhaita! varsinkin jos ne on suomalaisia) ja toi kolmas on joku Deuces Wild, joka kertoo 50-luvun jengielämästä. Ei voi olla siis huono :D
P.s. Ton leffan nimi on Deuces Wild - Katujen kesyttömät :DDD Okei, ehkä se on huono.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Boys, boys, boys

Nyt tulee pitkästä aikaa oikein kunnon postaus :) En ole nyt kerinnyt oikein tekemään mitään, sillä nuo viimeiset päivät koulussa menivat ohi ihan mielettömän nopeasti! Joten en siis kerinnyt kirjoittelemaan, eikä kyllä olisi ollut mitään kirjoitettavaakaan.

Torstai-iltana tieni kulki siis sinne Onnelaan. Paikasta sen verran, että mulle tuli ihan Raxi mieleen siitä sisustuksesta... Ja heti kun tultiin sinne niin kuulin kuinka vessassa joku tyttö selitti, että "tää on mun elämän tärkein ilta! Naimisiin voi mennä monesti, mutta penkkarit on vaan kerran." Että justiinsa, teki mieli kääntyä siinä samassa takaisin ja karata.

Meikkasin tällä kertaa tavallista reippaammin (eli tein jopa rajaukset, woo), mutta yllättävää kyllä, olin lopputulokseen todella tyytyväinen :) Ja siis noissa kuvissa en edes näytä kovinkaan meikatulta, joten voitte päätellä millainen arkimeikkini on. Vinkki: sitä ei ole.


Asusta ei ole oikein kuvaa, tässä paras. Mulla oli tuon paidan päällä vielä semmonen musta niittivyötärövyö, jota ei tietenkään ole kuvassa. Kengätkään tuskin olisivat kiinnostaneet :D
Niin ja joo, torstaina ei tapahtunut mitään. Siis mitään. Oli ehkä turhin reissu ikinä.
Tai no, oli mulla jossain vaiheessa ihan hauskaa. Ainakin siellä alakerrassa, missä soitettiin pelkkiä ysäriklassikoita. JEA! Captain Jack ja kumppanit on niin rakkautta. Jokaisen sisällä asuu myös pieni motoriikka-Miikka, se tuli huomattua Kaisan kanssa kun alkoi Cheekki ja Aste soida :D


Eilen illalla pääsin taas ihastelemaan niitä rakastamiani pukumiehiä :) Kunnioitin siis paikallisia vanhojentansseja läsnäolollani. Ihanaa oli! Kauniita mekkoja, ihania kenkiä ja ah, niin söpöjä poikia! Puku tekee miehen, sillä muuten ei ole mahdollista että muuten niin tuikitavallisista minua vuotta nuoremmista pojista kasvaa päivässä tuollaisia kuumia uroksia :DDD Alan pelottavasti vanhentua.



Taas oli hieman ongelmia mahduttaa sekä pää että jalat samaan kuvaan :D Mutta illan asu oli siis tämä.
Tansseissa oli tosi kivaa, sanon sen vielä kerran :) Valitettavasti niiden jälkeen tuli karu tiputus maanpinnalle kun piti hautautua toppapukuun ja lähteä talsimaan kohti tallia, jossa odotti lauma nälkäisiä hevosia.







Yritän nyt jatkossa panostaa hieman enemmän tähän blogiin. Kuvat, joissa jopa näkyisi kokonainen ihminen ja teksti, joka ei hyppele jatkuvasti asiasta toiseen, ovat tavoitteena.

torstai 18. helmikuuta 2010

:)

Tänään oli siis penkkarit. Olin saksikäsi-Edward. Hauskaa oli.






Poikien pukeutuminen pukuihin tai UNIFORMUIHIN pitäisi kieltää lailla! Joku on hieman heikkona niihin... Joo, mutta ei siitä sen enempää.
Illan ohjelmassa on ensin aloittelua kaverin luona ja sitten matka kohti Kuopion Onnelaa (yäk, Sedula, yäk). Illan tunnuslause by Suse: "Perseet olalle ja miehen kainaloon". Jep, kerrankin olen lähdössä baariin omasta mielestäni suht hyvännäköisenä, saa nähdä kuinka kauan tämä kestää. Ja kuinka kauan pakkelit kestää naamassa kun pääsen vauhtiin :P
Huomenna illan asu, tosin kamerasta loppu patterit, niin sain vaan muutaman kuvan, saa nähdä millasia niistä tuli. Adios!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

An uncommonly gentle man



Huomenna penkkarit.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Kuunnellaan vaan taivasta :D

Se vaikkei vastakaan. Pienenä vinkkinä kaikille, joilla mahdollisesti on vielä kuunteluita edessä joskus: ei kannata valvoa edellisenä yönä kahteen. Koe meni osaltani jotenkin niin nopeasti :D En kerinnyt edes saada kuunteluvaihdetta päälle kun se jo loppui. Eli vituiks meni.


Masokistisena ihmisena olen tietenkin roikkunut Abitreenien sivuilla stalkkaamassa muiden vastauksia. Olin mä sentään edes vähän ollu oikeilla jäljillä, mutta kun se ei riitä. Eräällä on (siis oli) tavoitteet taas hieman astetta korkeammalla. Hieman lohtua toi sentään prelin palautus, olin nimittäin saanut aineesta 82 pistettä, ja siinä oli yksi todella paha virhe. Rakas englanninopettajamme oli vielä kirjoittanut loppuun, että ilman sitä virhettä olisi ollut todella positiivinen esitys! :O Ja sana todella oli vielä alleviivattu ;) Kaikki ko. opettajan tuntevat tajuavat miten suuri saavutus tässä nyt on kyseessä :D Eli nyt pitää uudella motivaatiolla lukea kirjallisiin ja lopettaa tuo sanojen arvailu ainetta kirjoittaessa.

Itselläni olisi vielä keskiviikkona edessä saksan kuuntelu. Englannissahan olen ihan hyvä, joten sen kuunteluun en valmistautunut mitenkään, mutta tämä saksa... Olen oikeasti niin surkea. Olen opiskellut saksaa ala-asteelta asti ja olen silti surkeampi kuin vasta lukiossa aloittaneet. Ei ole reilua :D
Olen lueskellut (okei, selaillut) tässä viime päivinä vanhoja yläasteen saksan kirjoja, koska sanavarastoni on niin heikko. Eikä itsetuntoa kyllä hirveästi nosta se, että en osaa edes seiskaluokan sanastoa. En todellakaan ole mitään kokeisiin lukevaa -tyyppiä, joten lukeminen ei oikein suju. Jaksan keskittyä ehkä 15 minuuttia kerrallaan. Ja kyse ei todellakaan ole mistään keskittymishäiriöstä, koska pienenä saatoin lukea kokeisiin jonkun 4 tuntia putkeen ihan kevyesti. Silkkaa laiskuutta tämä on.
Yritän kuitenkin huijata itseäni. Olen kuunnellut saksankielistä räppiä (Curse, Massive Töne), laittanut Spiegelin aloitussivuksi (tosin se latautuu niin hitaasti ettei siitä ole paljoakaan hyötyä) ja nyt olen myös löytänyt saksalaiset nettiradiot! Tuolta löytyy oikeasti ihan mielenkiintoisia kanavia, esimerkiksi trancefaneille suosittelen 1LIVE rockeria, tosin jos saksaa haluaa oppia niin sitten ei kannata siihen turvautua. Itse kuuntelen sitä eilen noin 5 tuntia ja siellä sanottiin jopa kerran "Rocker mit Paul van Dyk". Mutta musiikki oli hyvää :)

Jotenkin kummasti lipsun vain kuuntelemaan suomalaista räppiä. En nykyään kuuntele mitään muuta, varsinkaan nyt kun Spotifystä löytyy vaikka mitä kivaa :P En tiedä, että enkö ennen vain onnistunut löytämään niitä, mutta viime aikoina olen löytänyt sieltä hirveästi suomalaista räppiä. Suosittelen!
Torstaina penkkarit, iik. Pitäis varmaan pikkuhiljaa rueta sitä asua kyhäilemään. Torstai-iltana sitten pääsee vähän baareilemaan ja perjantaina menen ehkä keikkailemaan. Kuka tietää.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Klo 23:57 Huomenna enkun kuuntelu

Oon maailman paras ja ahkerin opiskelija!




HUIPPU VIDEO!

Sanatkin on mulle melko hyvät, paitsi että en polta. Tupakkaa tai mitään muutakaan.

I SHOT THE SHERIFF!

Ajattelin vaan ilmottaa, että olen hengissä. Opiskelen juuri tehokkaasti saksan kuullunymmärtämistä kuuntelemalla saksalaista radiokanavaa.

Ja äsken sieltä tuli Lapkoa <3

Heti opin monta sanaa.

Mä myös mesettelen joidenkin tyyppien kanssa. Tai siis mesetin, ne hiljeni jotenkin kummasti ku näki mun kuvan :O

Kello on siis 1:o3.

torstai 11. helmikuuta 2010

Kläk kläk

Mua ottaa päähän nyt aika rankasti. Tarkoituksenani oli siis mennä perjantaina (huomenna) Husky Rescuen keikalle Kuopioon. Noh, keikkaseurani perui tulonsa (olet paskiainen) ja muutenkin mulla on rahat aika pitkälti finaalissa. Ja ne penkkaritkin on tulossa ja kaikkee. Vituttaa ihan jonkin verran, koska olen halunnut kyseisen bändin keikalle jo ihan jonkin aikaa ja lisäksi olisi ollut kiva päästä pitkästä aikaa "viihteelle" (vihaan kyseistä sanontaa, mutta käytän sitä jatkuvasti). Oon viimeksi ollut jossain muualla ku kotona, koulussa tai töissä yms. uutenavuotena eli mitä, 5 viikkoa sitten? Ja ens vkonloppuna pääseekin taas töihin...


Tulikin tuosta mieleeni, että nyt kun olen saanut tietooni, että tätä blogia lukee aika pelottavan moni tuttuni, niin pitäisi varmaan aina välillä miettiä, mitä tänne oikein kirjoittelenkaan :D Siis itse tykkäisin kyllä kirjoitella esimerkiksi sosiaalisesta elämästäni (eli mistä? :D), mutta en tiedä kiinnostaako se ketään. Ja ehkä eniten siinä mietityttää se, että kuinka tunnistettavia jotkut salanimellä esiintyvät henkilöt sitten ovat... Koska en todellakaan välittäisi, että he saisivat tietoonsa tämän blogin. Tai siis niin. Ehkä ymmärrätte?


Olenkin miettinyt erillisen pelkästään hurjasta elämästäni kertovan blogin perustamista... Mutta jotenkin se tuntuu hölmöltä, kun mikäs tämä sitten on? Miksikään muotibloggariksi minusta ei tosiaankaan ole.

Tämän illan olen ansiokkaasti viettänyt todella viihdyttävää blogia lukien :) www.fenii.vuodatus.net Suosittelen, itse ainakin nauroin monta kertaa ääneen tätä lukiessani.

Jee, huomenna tekstitaidon koe, enkä ole valmistautunut mitenkään! Enkä nyt tarkoita valmistautumisella (pelkästään) lukemista, vaan sitä, että en ole miettinyt vaatteita, etsinyt kyniä tai tehnyt eväitä! Ja kuten kaikki tietävät, eväillähän on se suurin merkitys yo-kokeesta selviytymiseen.

Moi

Miten aika voi mennä näin nopeasti? Mulla on äikän tekstitaidon koe HUOMENNA. Voisi olla ihan aiheellista avata se käsikirja tänään jossain vaiheessa. Ja eväätkin pitäisi hommata jostain.

En ole nyt hirveämmin liikkunut missään, mutta tälläistä asua olen tällä viikolla käyttänyt.

Miten mun hiukset näyttää noin lyhyiltä? Ne tuntuu paljon pitemmiltä :D Ruutupaita kirppiksen ilmaislootasta, farkut (only) ja kengät (Pertti Palmroth) ovat myöskin kirpulta.

Takki on H&M:ltä, maksoi 5 euroa jossain superalennuksessa. Ihanaa, kun on ollut näin lämmintä, että on voinut käyttää muitakin kuin toppatakkeja.


Nää saappaat olivat kyllä erittäin hyvä löytö, maksoivat nimittäin ainoastaan euron! Ja ovat ihan uutta vastaavassa kunnossa ja kaikkea. Aluksi en lämmennyt tuolle kiiltävyydelle mitenkään hirveästi, mutta olen viime aikoina alkanut jopa pitää siitä!
Mitä mulle on oikeasti tapahtumassa? Ensin Vin Diesel, sitten valkoinen rusettiröyhelöpaita ja harmaa kynähame ja nyt kiiltonahka!!!! En kohtaa enää tunne itseäni ollenkaan.
Mulla on myös hyviä uutisia. Sain palkankorotuksen!!!!! Harmi vain, että sen iloista pääsen nauttimaan vasta joskus ensi kuussa, koska olen tällä hetkellä köyhempi kuin koskaan. Mutta pitihän tätä hieman juhlia... tietenkin shoppailemalla.


Maailman ihanin villapaita! Oon jo nyt menettänyt sydämeni tälle niin täysin. Lämmin, kevyt, pehmeä. Ihanat resorit ja villi, mutta sopivan mustavalkoinen kuosi. Hintakin lämmitti sydäntäni, 50 senttiä.



Umbron tuulitakki, 2 euroa. En tiedä miks mulla on tälläinen pakkomielle näihin urheiluvaatteisiin - varsinkaan kun en urheile-. Kai näitä kaikkia olisi joskus hyvä käyttääkin.





Marco Tozzin nilkkurit, 5 euroa. En rehellisesti sanottuna tiedä miksi ostin nämä, mutta ostinpa nyt kuitenkin :) En oikein osaa yhdistää nilkkureita mihinkään. Mutta nämä olivat niin siistit, sellaisella "hei, olen kolmekymppinen toimitsotyöntekijä" tavalla, että ostin ne juuri sen toimistotyön toivossa :D




Eteisen lattia näyttää vähän siltä, että imuri olisi kova sana.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Becoming insane

Mulla on nyt parin päivän ajan ollut ihan mieletön kestovitutus päällä. Mikään ei kiinnosta ja kaikki ärsyttää. Tekemistä olisi hirveästi, mutta ei ole mitään KIVAA tekemistä, joten kaikki aikani menee lähinnä nukkumiseen ja datailuun.

Vaatteista sen verran, että mulla on ollu sellaset päällä, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Top 5 vitutuksenaiheet just nyt:
1. Köyhyys
2. Oma peilikuva
3. Saamattomuus
4. Tulevaisuus
5. Elämä

Päivän tunnusbiisit: Asa ft. Julma-Henri - Pohjalla ja Infected Mushroom - Becoming Insane

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

I can take you higher

Tänään olen opiskellut ahkerasti koko päivän ja olen saanutkin jopa ehkä noin 1/4 tehtyä siitä uskonnon kurssista... Sen pitäisi siis olla huomenna valmis. Itse tarvitsen aina hieman motivointia opiskeluun samalla lailla kuin esimerkiksi liikuntaan. Tein tässä nyt joutessani (eli hyve-etiikan teorioita yms. vältellessäni) tämmöisen pienen soundtrackin mun opiskelubiiseistä.

1. Britney Spears - Do somethin'


2. Trilogia - Nyytit
Mulla on tapana kuunnella tätä biisiä aina repeatilla joku 10 kertaa putkeen...


3. The Game - Higher
Tässä videossa on ihana toi alku!


4. Infected Mushroom - The Beauty & The Beat


5. Muse - Supermassive Black Hole
Tää on ollut mun ultimate "voimabiisi" jo jonkin aikaa, eikä Laura onneksi pystynyt pilaamaan sitä cowboy-kommentillaan... :D Tässä on kans kiva video, mut RAKASTAN sitä kohtaa Twilightissa ku ne pelaa sitä baseballia ja tää kuuluu taustalla. Laitoin tähän kuitenkin tän oikeen videon, niin pysyy tää itse biisi etusijalla eikä ne vampyyrit :P



6. Ludacris ft. Shawnna - Stand up
"When I move, you move"



Ja tosiaan, nää biisit kannattaa kuunnella joidenkin hyvien kaiuttimien kautta HYVIN KOVALLA ja bassot mielellään aikalailla kaakkoon käännettynä ;D Sanoilla ei oo niin väliä, pääasia että basso jytisee.

Mulla tuli tästä semmonen tilanne mieleen, et joku naapuri tulee valittamaan mekkalasta ja sit mä avaan oven tässä T-paidassa ja pyöräilyshortseissa.
Naapuri: Tota, toi meteli vähän häiritsee... Ootsä just treenaamassa?
Minä: Eiku tota... Mä teen läksyjä.

:D En tiiä tajusiko tuota taas kukaan muu ku minä, mut musta toi oli tosi hyvä juttu. Eli tod. näk. kukaan muu ei nää siinä mitään hauskaa.

Hyviä motivointibiisejä saa ehdottaa!!!

lauantai 6. helmikuuta 2010

It was a good day

Oon aina pitäny säälittävinä tyyppejä, jotka hehkuttaa ihan tosissaan sitä, että pystyivät pitämään esimerkiksi tipattoman tammikuun tai muuten vaan olemaan juomatta. No, itselleni juomattomuus ei ole minkäänlainen ongelma, mutta shoppailulakko näköjään on. Shoppailen, koska olen niin tottunut siihen ja kaipaan piristystä. Samoista syistä siis, kuin jotkut kenties juovat.

Eli kyllä, vierailin tänään kirpparilla :) Näin viime viikolla siellä aivan ihanan valkoisen rusetti-/hörhelöpaidan, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Paita jäi kuitenkin pyörimään mieleeni ja näin siitä jopa unta o___O. Olihan se siis ostettava kun se siellä vielä oli.


Tykkään tosi paljon tuosta mallista! Väri on sellainen luonnonvalkoinen ja paita on hieman läpinäkyvä. Tämä oli hieman kallis (2,5e), mutta toivottavasti tätä tulee sitten käytettyä koko rahan edestä :) Paita on alunperin Lindexistä.

Mun piti rajoittaa ostokseni tuohon paitaan, mutta sitten näin erään tutun tuomassa sinne tavaroitaan. Olen aina tykännyt kyseisen henkilön tyylistä (joskaan en itse henkilöstä :D), joten tsekkasin vielä sen pöydän. Olisi siinä ollut ihan kivoja vaatteitakin, mutta "sorruin" ainoastaan näihin saapaisiin. Nämä ovat täysin käyttökuntoiset suomalaista nahkaa olevat saappaat, jotka maksoivat ainoastaan 2 euroa! Pakkohan ne oli ostaa :) Varret ovat siis tuollaiset vähän lörtöt.


Ja koska olen toivoton tapaus, piti minun tietenkin tutkia se ota tästä ilmaiseksi - laatikko. Ja sieltä löytyi tuollaisia puteleita... Tuo "pehmeyttävä, kosteuttava ja virkistävä" jalkavoide toimi oikeasti varsin hyvin, tosin haju on aika kammottava (piparminttu & luumu). Sitten on Axen päivettävä vartalovoide ja Sunsilkin hoitoaine. Eiköhän noille käyttöä löydy :) Oon kyllä aikamoinen spurgu.

Kirppareilla kannattaa kyllä pitää korvat auki, siellä kuulee aina kaikki parhaimmat juorut! Vierailin tänään vakiokirppikseni lisäksi Tapulin kirppiksellä, jossa olin viimeksi käynyt joskus ala-asteikäisenä. Kyseinen hyväntekeväisyyskirppis on auki todella epämääräisiin aikoihin, mutta onneksi tänään kuulin parin mummon keskustelevan siitä, että se on auki :)



Sieltä löytyi siis tälläinen ihan peruskauluspaita, joka on alunperin H&M:ltä. Nuo kuvat on aina ihan parhaita noissa H&M:n vaatteissa, vaatteet olisivat monesti paljon hienompia, jos nuo olisivat ulkopuolella. Kyseessä on siis varmaan miesten malli, kun kerran noin pieni koko minulle sopii.



Toinen ostos oli tämä harmaa kynähame, joka on 100-prosenttista villaa. Ihastuin noihin nappeihin, karkeaan kankaaseen ja väriin. Minulla kävi tosi hyvä tuuri näiden kanssa, sillä menin kysymään näiden hintoja tosi kivalta myyjämummelilta, joka antoi mulle -50% alennusta, koska "hamehan on selvästi talvihame ja pitkähihaistakin voi pitää talvivaatteena". Siellä oli siis tänään kaikki talvivaatteet puoleen hintaan :D En valittanut. Kyseinen myyjä oli muutenkin tosi kiva, hän muun muassa esitteli minulle heidän "retro-osastonsa", jossa oli jotain 70-luvun uimapukuja ja vaikka mitä hienouksia. En ymmärrä mikä mussa vetoaa noihin mummeleihin, mutta selvästi minussa on sitä jotain.




Tuon kirpparireissun jälkeen en olekaan sitten muuta tänään tehnytkään dataamisen lisäksi... Muuten vaan olis ens perjantaina äikän kirjoitukset ja VIELÄKIN on kaks pakollista lukiokurssia kesken. On se vaan niin hemmetin hankalaa tarttua toimeen.
Otin kuvia näistä päivän ostoksista myös ihan in action, mutta niistä tuli ihan hirveitä :D Ja kuten olette ehkä huomanneet, niin julkaisusensuurini ei kuvien suhteen ole kovin tiukka, joten varmaan uskotte, että ne olivat ihan kamalia. En oikein hallitse vielä tätä kuvaamistä, mutta kyllä se harjoitus vielä tekee sen mestarin.
Päivän tunnusbiisi: Ice Cube - It Was A Good Day
Kannattaa kuunnella, on ihanan rento biisi! Laittaisin Youtube-linkin, mutta kyseinen sivusto ei (vieläkään) toimi.

I'm yours to keep if you want me

Notes to self:

1. Vaatteiden tilaaminen netistä kolmen aikaan aamuyöstä ei välttämättä ole mikään maailman paras idea.
2. H&M:n tädit (tai sedät) eivät laita tavaroita alennukseen ihan hyvää hyvyyttään, vaan siksi, ettei kukaan ole halunnut ostaa kyseisiä tuotteita oikeaan hintaan... Mistä voisi ehkä päätellä, että kyseisissä tuotteissa saattaa olla jotain outoa/vikaa/mätää.
3. Älä osta alennusvaatteita sovittamatta niitä. Ne eivät kuitenkaan ole sopivia. Tämä koskee myös muitakin kuin nettikauppoja.

H&M:n nettipakettini saapui siis eilen. Sisältö oli hieman... hämmentävä, mutta nyt olen jo oikeastaan päässyt asian yli. En voinut esitellä näitä eilen, koska en löytänyt kameraani... Onneksi löysin sen tänään sängyn alla lojuneesta laukusta :D En kommentoi.

Tää mekko oli ainut ei-alennuksessa ollut ostos, joten sain tästä sitten sen 10% alennusta ja hinnaksi jäi 6,25e. Halusin siis perustrikoomekon, jota voisi käyttää sekä arkena ja myös jossain baarissa tms. Tämä on kyllä lähes täydellinen! Kivat mustelmat mulla muuten tuossa kädessä, ei mitään hajua mistä ne on tullu :O

Mekon yläosa on siis tuollainen toppimallinen ja sitten vyötäröllä on kuminauha ja sit tässä on vielä taskutkin! Rakkautta. Ainut miinuspuoli on se, että tämä on ehkä hiukkasen liian lyhyt koulussa pidettäväksi :D Tosin en tiedä tunnenko käsitettä liian lyhyt helma.


Sitten on kengät... Ensinnäkin, näissä on 10 cm korko, joten en todellakaan osaa kävellä näillä.
Toiseksi mun varpaat ei mahdu kunnolla näihin :D Kolmanneksi, mun jalat meinas kuolla jo tuon valokuvauksen aikana... Ja neljänneks, nää on ihan hirveetä kiiltävää materiaalia. Vihaan kaikkea kiiltävää.

Mut jotenkin ne vaan kiehtoo ihan mielettömästi :D Hinta oli 9,95. En oikeen tiedä pidänkö nämä vai en.



Nää on kans aika mieletön "löytö". Eli tuollaiset satiinitossut, missä on tuollaista "ihanaa" pitsiä xD Näiden hinta 6,95. Nää on kyl ihan mielettömän pehmeät ja kevyet jalassa, MUTTA...




... ne on todellakin ihan tossut, eli nuo pohjat on tuollaiset jumppasaliin sopivat. Eli mitä helvettiä mä tälläsillä teen? Pidän kotona? Meen salille näissä? :D






Sitten ostin myös alusvaatteita... Ei niistä sen enempää :D Ja sit ostin tuollaisen ihanan kukkajutun! Tykkään tuosta ihan törkeästi :)
Saas nähdä jaksanko palauttaa mitään :D Kun se on niin vaivalloista ja nuo pussitkin vähän hajos... Mulla pitäis olla semmonen sihteeri joka hoitais kaikki tommoset tylsät jutut. Onko vapaaehtoisia?




perjantai 5. helmikuuta 2010

Vielä koittaa uusi aika

Tämä päivä ei tule jäämään historiaan mitenkään kovin merkittävänä ainakaan minun osaltani, en nimittäin tehnyt (taaskaan) mitään koko päivänä. Aamulla kävin tekemässä enkun prelin, sitten köpöttelin kotiin ja sitten illemmalla kävin hakemassa loput kirpparitavarat pois. Kirpparilta ei tullut kovin mainittavaa tulosta, mikä ei tosin ole mikään ihme, koska mulla oli aivan liian vähän vaatteita sinne vietäväksi... Enkä tykkään muutenkaan yhtään tuosta vaatteiden myymisestä, varmasti tulen kaipaamaan niitä myytyjä vaatteita.


Sain tänään sentään jotain aikaiseksi, eli värjäsin vihdoin ja viimein hiukset! Se juurikasvun määrä olikin jo jotain aivan järkyttävää. Kaksi asiaa, mitä hiuksissa eniten minua voi ällöttää, ovat juurikasvut ja ylikasvaneet leikkaukset. Onneksi enää ei löydy omasta päästä kuin tuo viimeksimainittu :D

Hiusten värjääminen on mulle kunnon rituaali (mikä mulle EI olisi rituaali?), johon pitää valmistautua aina huolellisesti :) Eli kunnon pino lehtiä odotteluaikaa varten, kampa ja nuo klipsit ovat ihan välttämättömiä. En siis uskalla poistua vessasta värjäyksen aikana, koska olen sellainen sotta ja pytty, että se vessakin on aina täynnä sinisiä läikkiä värjäyshetkieni jälkeen... En halua edes kuvitella mitä tapahtuisi jos yrittäisin viilettää täällä "vapaana" värit päässä :D


Maussi ja Peba tulivat luonnollisesti ojentamaan auttavan tassunsa :)



Tässä nyt muutama kuva Pepistäkin, kun yleensä tuo linssilude-Maussi valtaa aina kaikki kuvat.




Hyvät tuli! Ja voi että, tuo Garnierin väripaketin mukana tuleva hoitoaine tuoksuu niin hyvälle! Yleensä yritän aina säästellä sitä, mutta tänään piti laittaa puolet siitä hiuksiin heti värjäyksen jälkeen, kun hiukset tuntuivat niin kuivilta... :/




Mulla ei olekaan huomenna yhteiskuntaopin preliä, vaan menen sittenkin sen tenttiin tai jotain...
Juttelimme rehtorin kanssa asiasta tänään ruokalassa, näin meidän pikku high schoolissa hoidellaan asioita :) Olenkin juhlistanut tätä pitkää viikonloppua valvomalla taas ihan kunnolla, vaikka on väsyttänyt koko illan. Onpa taas järkevää toimintaa.
Jostain tuntemattomasta syystä olen kuunnellut tämän yön Egotrippiä :O En siis todellakaan kuulu bändin faneihin, melkeinpä päinvastoin. Päivän tunnubiisi on kyseisen bändin kipale Nämä ajat eivät ole meitä varten.



Ja vielä koittaa se kaunis päivä
kun tieltä murheet väistyvät
et ole surullinen aina,
vaikka nyt tuntuu siltä
vielä koittaa uusi aika,
vielä sinut huomataan
tulee päivä jolloin joku muu
kuin minä vierees istahtaa
ennen kuin huomatkaan

Toivoasi et saa menettää,
vaikka mitään muuta jäljelle ei jää
sinulla on minut,
sillä jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton

Nämä ajat eivät ole meitä varten,
mutta on pakko yrittää
tämä on jumalan hylkäämä paikka,
se tiedetään
sinun vuorosi tulee vielä
vielä sinut huomataan
tulee päivä jolloin joku näkee
sinut sellaisena kuin minä nään

Sinä toivoasi et saa menettää,
vaikka mitään muuta jäljelle ei jää
sinulla on minut,
sillä jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton

Toivoasi et saa menettää
toivoasi et saa menettää
jokaisella jossakin on
joku yhtä lailla lohduton
Ihan vähän angstia on tänään taas ilmassa... Mutta ihan vähän vain :)