torstai 22. heinäkuuta 2010

Shoes for everyone

No okei, eihän se iloisuus tietenkään kestänyt. Mutta kesti sen verran, että jaksoin sen voimalla herätä tänään aikaisin kuuntelemaan Suvin hehkuttamaa Bassoradion aamushowta. Kannatti! :)

Töissä oli supertylsää ja lueskelin aikani kuluksi tämän kuun (?) Trendiä oikein perinpohjaisesti ja kuolailin mm. näille kuville.

Tää ylläoleva nainen on niin kuuma! Tuolta minäkin haluaisin näyttää.
Katselin muuten huvittuneena kun eräs noin 26-vuotias miespuolinen työkaverini luki kyseistä lehteä. Hän selasi lehteä melko nopeaan tahtiin itsekseen tuhahdellen, mutta jäi yhtäkkiä tuijottamaan yhtä sivua ja erityisesti allaolevaa kuvaa.

Rumin kuva koko lehdessä minun mielestäni! Mutta joo, kai tuosta näkee mikä siinä miehistä silmää miellyttää :D



Toinen pysäyttävä kuva oli tämä. Miehen kommentti: Toi on varmaan hieronu jotain kiiwiä silmiinsä aamulla. Täytyy myöntää, että repesin kyllä aika totaalisesti x)

En tehnyt töissä mitään muuta kuin istuin ja oon silti ihan poikki. Merkillistä. Päätin kuitenkin tehdä jotain järkevää ja edistää luuserikoti kuntoon vuoden 2010 puolella - projektia. Silmäilin ympärilleni ja huomasin KENGÄT. Niitä oli jokapuolella. Jopa keittiönpöydällä. En ymmärrä miten ne aina salakavalasti soluttautuvat joka paikkaan. Tämmösiä löyty:


Juhlavat ja muut harvemmin käytetyt korkokengät.




Useimmin käytetyt korkokengät ja muut vähän asiallisemmat kengät.





Ylähyllyllä urheilukengät, keskihyllyllä tennarit ja alhaalla loput :D Sillon ku muutin tähän kämppään, niin mun kaikki kengät mahtu tähän kaappiin o__O


Siinä oli kaikki kesäkengät ja olin jo ihan poikki...

... tämmönen kiva kasa oli kuitenkin vielä jäljellä. Mun PITI tehä se talvikenkien esittelypostaus, jota joskus suunnittelin, mut en vaan yksinkertaisesti jaksanu.




Sijoitin nää talvikengät (jotka muuten kaikki taitaa olla nahkaa) saunaan, joka on mun epävirallinen varasto. Lovely.

Mulla on 46 paria kenkiä. Luulen, että ne lisääntyy keskenään, sillä varsinkin noissa saappaissa oli niin paljon toisiaan muistuttavia pareja...
Löysin tänään uuden rakkauden, The Streetsin.


Ei kommentteja: