keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Erilainen joulu

En pidä talvesta enkä lumesta. En pidä punaisesta, vihreästä enkä kullan kimalluksesta. En pidä muka ihanasta koko perheen yhdessäolosta. En pidä jouluruuasta. En tykkää konvehdeista. Inhoan joululauluja ja sitä, että kauppoihin tulee joulujutut jo joskus marraskuun alussa. En siis tosiaankaan pidä joulusta.


Pidän kuitenkin lomailusta ja rauhasta, sekä siitä, että saa mussuttaa herkkuja niin paljon kun jaksaa :) Pidän myös karjalanpaistista ja kinkusta (musta ei IKINÄ vois tulla kasvissyöjää) ja erityisesti pidän antamisesta ja saamisesta. Siis lahjojen tietysti ;)



Viime jouluna joulumottoni oli "Joulu on peruttu!", mutta tänä vuonna olen niin paljon aikuisempi ja kypsempi, että olen valinnut sloganikseni "Erilaista joulua!". Joulu tulee joka vuosi, joten sitä on turha kieltää, mutta siitä voi tehdä erilaisen ja omalaatuisen.
Omaan jouluuni kuuluu esimerkiksi se, että kodissani ei ole minkäänlaisia joulukoristeita, eikä myöskään jouluruokia. Tosin olen sortunut siihen, että laitoin saamani joulukortit seinälle ja leivoin joulutorttuja. Omiin jouluperinteisiini kuuluu lihan mässyttämisen ohella telkkarin tuijottaminen ja kirjojen lukeminen.


Tässä tämän joulun kirjavalikoimani, olen ainakin varustautunut kunnolla xD Niin, olen siis ihan mieletön lukutoukka, sitä en varmaan olekaan ennen mainostanut täällä :) Lisäksi myös luen aika nopeasti, joten ei, en ole kasannut noita kirjoja tuohon vain kuvan takia :D


Jouluna katson vain iloisia/romanttisia leffoja, en sentään NIIN paatunut jouluvihaaja ole, että viihdyttäisin itseäni jollain väkivaltamätöllä näin jouluna. Kaikki nämä kolme kuuluvat muutenkin lempileffoihini ja onhan Rakkautta vain (Love actually) sentään jouluaiheinen :P Tuo Pariisi rakkaudella on aivan ihana ja Grease nyt on Grease, ei siitä voi sanoa sen enempää. Tykkään yleensäkin tuollaisista leffoista missä on monta erillistä tarinaa, kuten noissa kahdessa ensin mainitussa on. Ja Kenickie (Grease) on ehkä yksi ihanimmista kovishahmoista ikinä!



Tässä tämän vuoden joulukorttejani, kuten huomaatte, niissä kiteytyy erilaisen joulun sanoma :D Lahjapaketit on paketoitu julisteilla ihan rahansäästämis- ja maailmanpelastamistarkoituksissa, mutta käyväthän nuo teemaan myös muutenkin :)




Huomenna lähdemme sitten kissojen kanssa perheeni luokse jouluviettoon, jossa jossain mielettömyyden puuskassa lupauduin olemaan yötä, joten minusta ei varmaankaan kuulu vähään aikaan. Eikä ehkä sen jälkeenkään, sillä kun ottaa huomioon a)jouluvihamielisyyteni, b)sen, että emme ole äitini kanssa olleet pariin kuukauteen puheväleissä ja c) sen, että kahden huoneen ja keittiön kokoiseen taloon ahtautuu 6 ihmistä, 3 kissaa ja koira, niin luulenpa ettei sieltä ihan hevillä selvitä... Palautumiseen voi kulua muutama päivä :D
No, tapaninpäivänä olisi tarkoitus lähteä Kuopion suuntaan bailaamaan, joten ainakin sen illan asun voisi sitten esitellä. Huom, tämä ei ollut lupaus :D



Peppi toivottaa kaikille ERILAISTA JOULUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kommentteja: