keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Nothing last forever

Eli tosiaan oon jotain saanut aikaiseksi, eli kävin leikkauttamassa hiukset tiistaina! Tiistaiaamuna hiukset näytti jotenkin epätavallisen hyviltä ja kiiltäviltä, joten vähän alkoi jo kaduttamaan koko homma :D Mietin jopa, että leikkauttaisin vain otsiksen ja latvat, mutta onneksi tulin järkiini. Olen sitä mieltä, että jos kerran sinne parturiin mennään niin samannäköisenä ei saa tulla ulos :)

Tälläinen oli siis lähtötilanne :D Kävin siis uudessa paikassa nimeltä Alex T. Tykkäsin kyllä tosi paljon, leikkaus oli just sellainen minkä halusinkin ja ennen kaikkea palvelu oli hyvää, eli minun tapauksessani melko äänetöntä. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin semmoiset tyhjää höpöttävät kampaajat, jotka kyselevät jatkuvasti jotain. Minua ei tosiaankaan kiinnosta hölistä mitään jonninjoutavuuksia ja vielä vähemmän minua kiinnostaa kampaajan oma elämä. Kerran sain nimittäin siitäkin ilosta nauttia. En mennyt toista kertaa kyseiseen paikkaan :D Mutta siis tällä kertaa ei ollut mitään valittamista :)

Tälläiset hiukset :D Tää kuva on siis otettu heti kotiin tultuani, joten tässä näkyy vielä ihanasti noi ruskeat juurikasvut jne. Enkä oikein tykännyt noin suoristetusta tukasta, oli vähän liian lättänä. Näytän ihan pelästyneeltä ankalta :D


Tää on sitten tänään otettu. En oikein jaksa laitella hiuksiani, minkä ehkä huomaa. Otsiksen jaksoin sentään suoristaa.

Eli tosiaan mulle leikattiin tommonen pitkä ja vino otsis ja sit toi toinen puoli leikattiin ihan lyhyeks! Jännää :D Takahiuksia sit vaan kerrostettiin ja ohennettiin ihan normaalisti. Tykkään tosi paljon näistä, varsinkin tuosta lyhyestä kohdasta. Nyt vaan jännityksellä odotan, että miten pärjään sen kanssa. Tää on siis eräänlainen koe :D




Mun pullaposket vaan näkyy nyt vähän turhan selvästi.






Päivän asu. Tätä kokonaisuutta oon käyttänyt aika paljon viime aikoina, mut tää taitaa olla eka kerta kun esittelen sen blogissa. Toi mekko oli kyllä todellakin hintansa arvoinen! Se on niin mukava ja lämmin päällä ja ennen kaikkea helppo.




Kukkakuvio :D














Mulla on pelottavan inhimillinen kissa :O Se oikeesti nukkuu aina tollee peiton alla.

1 kommentti:

tsenii kirjoitti...

WOW-WOW-WOW, haluun nähdä noi livenä!! Viimeistään lauantaina onneks! :)